21.6.2010

20.06.2010, KÖÖPENHAMINA




Heräsimme puoli yhdeksältä kun Teemun isä soitti. Pikkuhiljaa nousimme ylös ja menimme syömään aamupalaa. Aamupalan jälkeen lähdimme metrolla Rosenborgin linnaan. Linna oli ihan hieno, mutta minä ja Teemu emme jaksaneet oikein keskittyä, koska odotimme vain, että pääsisimme vihdoinkin eläintarhaan!

Rosenborgin linnasta lähdimme bussilla eläintarhaan. Otin tietenkin koko muistikortin täyteen kuvia niistä suloisista elukoista.. En nyt viitsi lisätä tähän päivitykseen kaikkia kuvia, koska niitä on oikeasti yli kolmesataa :D





Kun olimme kiertäneet eläintarhan, meille tuli nälkä. Lähdimme siis bussilla kohti keskustaa ja samaan aikaan alkoi hirveä kaatosade. Bussi pysähtyi hotellimme lähellä ja juoksimme lähimpään ravintolaan mihin bussi meidät jätti, koska sade ei ollut vieläkään loppunut. Söimme sitten buffetista kaikkea hyvää ja join siiderinkin..

Ruuan jälkeen lähdimme hakemaan hotellista matkalaukkumme ja taksilla lähdettiin kohti lentokenttää. Taksi oli muuten pinkin värinen! Olimme nyt siis virallisesti kulkeneet kaikilla julkisilla mitä Tanskasta vain löytyi.


Lentokentällä menimme business loungeen istuskelemaan ja hetken päästä kävimme kiertelemässä taxfree-kaupat läpi. Matkaani tarttui Juice Couturen Viva La Juicy-hajuvesi ja Friis Companyn musta käsilaukku.



Lentomme kohti Suomea lähti 20.25 Tanskan aikaa ja olimme perillä puoli yksitoista Suomen aikaa.


ARVOSANAT
Ruuat: ***½
Hotelli: ***-
Kaupat: ****½
Nähtävyydet: ****-
Yleisarvosana: ****

19.6.2010

19.06.2010, KÖÖPENHAMINA

Heräilimme puoli yhdeksän aikoihin ja kävimme syömässä aamupalaa. Aamupalan jälkeen meikkailin ja laitoin hiukset kuntoon ja lähdimme kiertelemään kauppakadun kauppoja. Löysin heti ensimmäisestä vaatekaupasta (New Yorker-niminen kauppa) itselleni paljon vaatteita, mutten raaskinut ostaa vielä mitään. Guccin ja Louis Vuittonin kauppoihin en edes uskaltanut mennä edes sisään, liian kallista, vaikkakin ikkunassa oli yksi erittäin ihana matkalaukku.


Löysimme myös erittäin ihanan Illums Bolighus-design kaupan, jossa oli yksi todella ihana pinkin värinen koriste minisohva jonka halusin ostaa tulevalle koirallemme. Hinta tosin oli 1490kr. eli noin 212 euroa, joten se sai tällä kertaa jäädä kauppaan.







Yhden aikoihin Teemun vanhemmat soittivat meille ja kyselivät kuinka kova nälkä meillä on. Tapasimme siis Vanhalla torilla ja lähdimme siitä etsimään sopivaa, vähän eilistä halvempaa, ruokapaikkaa. Menimme siis syömään kreikkalaiseen Samos-nimiseen ravintolaan. Otimme kaikki buffet-pöydästä ruokaa, yksi annos oli 49kr, joka on siis alle kahdeksan euroa.


Ruuan jälkeen kävimme vielä hieman kiertelemässä katuja ja löysimme kadun, jossa oli hirveästi hip hop-vaatekauppoja ja punk-vaatekauppoja (samanlaisia kuin esim. Cybershop ja Backstreet). Löysin niistäkin paljon samanlaisia vaatteita mitä Suomen liikkeissäkin on, mutta kaikki olivat puolet halvempia. Aika hassua, kun jossain foorumeilla kiroiltiin kun Tanskassa kaikki on paljon kalliimpaa kuin Suomessa.. Se pitää paikkaansa ainoastaan Illumin- ja Magasin-ostoskeskuksissa, mutta hieman syrjemmillä kaduilla kaikki on niiiiin paljon halvempaa kuin kauppakadulla (jossa siis nämä isot ostoskeskuksetkin sijaitsevat).








Teemu valitti ruuan jälken koko ajan, että hänen tekee mieli kahvia, joten lähdimme etsimään pientä ja halpaa kahvilaa. Kahvi maksoi lopulta 20kr. eli hieman alle 3 euroa, koska olimme niin väsyneitä ettemme jaksaneet kävellä enää. Kahvin jälkeen kävimme aiemmin mainitsemassani New Yorker-vaatekaupassa, josta ostin loppujen lopuksi vain bikinit.  Jos olisi enemmän rahaa, olisin ostanut myös pari paitaa. Siellä oli niin paljon kaikkea mistä itse pidän! Fishbone-merkki on aika suosittu täällä. Melkein joka kaupassa myytiin jotain Fishbone-merkkistä vaatetta. Olin jo unohtanut koko merkin (pienenä halusin aina Virosta Fishbone-huppareita) ja olin aika innoissani aina Fishbone-vaatteen nähdessäni. Jos New Yorker olisi huomenna auki, ostaisin ihan varmasti sieltä vielä jotain jos on rahaa.


Noh, nyt on sitten uudet bikinit ja Teemu sai kahvin ja olimme molemmat tyytyväisiä, joten lähdimme hotellille päin. Teemu halusi illaksi viel jotain herkkuja ja ostimme karamellin- ja lakritsin makuista Snöre-pussia. Halusin vielä käydä ostamassa vesimeloni Breezeriä (lempi alkoholijuomani) mutta 7eleven-kaupassa ei tänään toiminut kortti ja minulla ei ole yhtään käteistä, joten menimme takaisin hotellille. Hotellilla Teemu makoili sängyllä ja katseli televisiota ja minä kirjoittelin tätä blogia ja mussutimme Snöreä.






Seitsemältä lähdimme käymään tivolissa. Oli muuten todella kaunista! Tivolin teemana oli ilmeisesti Japani, koska kaikki talot, laitteet ja ravintolat olivat japanilaista tyyliä. Parhaiten jäi mieleen lampi, jossa uiskenteli karppeja ja sorsia. Sorsapariskunta oli saanut juuri pikkuisen poikasen, joka ei ollut vielä edes nyrkin kokoinen! Kävimme Teemun ja Teemun isän kanssa vuoristoradassakin, pääsin siis pitkästä aikaa siihenkin (vuoristorata on lempilaitteeni, viimeksi päässyt vuoristoratailemaan n. 10 vuotta sitten). Kymmenen aikoihin Teemun vanhemmat lähtivät hotellille päin ja antoivat meille ruokarahaa. Päätimme mennä keskustaan syömään sushia, koska tivolissa yksi sushi-pala maksoi melkein neljä euroa!






Menimme siis syömään Mini Sushi-nimiseen paikkaan, jonka omisti ilmeisesti kiinalaiset, koska tarjoilijat puhuivat kaikki kiinaa. Oli ne kyllä aika ihmeissään kun aloin puhumaan niille kiinaa ^_^


Sushin jälkeen kävimme ostamassa vihdoinkin minulle ne kaksi vesimeloni Breezeriä ja menimme hotelliin odottelemaan ilotulituksia. Katsoimme siis Valehtelija valehtelija-leffaa telkkarista ja minä join Breezeriäni. Klo 23:45 tivolissa oli ilotulitus, jota kävimme kuvailemassa. Ilotulitusten jälkeen palasimme hotelliin, katsottiin televisiota ja mentiin nukkumaan.




18.06.2010, KÖÖPENHAMINA

Lentomme Kööpenhaminaan lähti 13:25. Matka taittui mukavasti business-luokassa.


Kööpenhaminaan päästyämme matkustimme keskustaan junalla. Ostimme kahden vyöhykkeen liput vaikka olisi pitänyt ostaa kolmen vyöhykkeen lippu.. Pääsimme silti samalla hinnalla perille asti, turisteja kun olemme..


Hotelliin löysimme nopeasti ja helposti. Oleskelimme hetken hotellihuoneissa ennen kuin lähdimme liikenteeseen. Kävelimme reilun kilometrin pituisen kauppakadun läpi ja satamaan päästyämme kävimme erittäin kalliissa ravintolassa syömässä. Teemu söi päivän menun, joka sisälsi alkuruuan, pääruuan ja jälkiruuan ja me muut söimme härän pihvin ranskalaisilla. Ruuan jälkeen lähdimme kiertämään Kööpenhaminaa vesiteitse. Ostimme siis liput kanaalilauttalle joka kiersi tunnin verran Kööpenhaminan kanaalissa.


Reissun jälkeen kävelimme sen saman kauppakadun läpi ja kävimme 7eleven-kaupassa ostamassa iltapalaa. Otimme meille pari sipsipussia ja ison 1,5 litran Faxe Kondia (tanskalaista limua joka maistuu samalta kuin esim. sprite).


Pitkän päivän päätteeksi katsoimme hotellihuoneessa jalkapalloa, söimme herkkujamme ja nukahdimme kesken pelin.

9.1.2010

09.01.2010, LEVI

Heräsimme klo 6:00 kun Teemun isän puhelimen herätys alkoi soimaan. Siivoilimme ja söimme aamupalaa ja lähdimme Turkua kohti kello 7:40. Nukuin suunnilleen Rovaniemelle saakka. Heräsin kun Teemun isä lähti autosta ulos ja hetken päästä havahduin, että poliisit oli pysäyttänyt meidät haha. Saatiin ylinopeussakot. Ja matka jatkui. Hetken kuluttua pysähdyimme Neste-huoltoasemalle ja kävimme vessassa.


Nukahdin heti kun jatkoimme taas matkaamme ja heräsin kun menimme ABC:lle syömään. Oltiin menty hieman Oulun ohi. Söin taas Juniorin lehtipihvin, mutta tällä kertaa se oli liian pieni minulle. Teemun isä kävi tankkaamassa auton. Siitä se meidän seikkailu tänään alkoi.


Autossa paloi latausvalot, ja Teemun isä hätääntyi ja jouduimme ajamaan takaisin Ouluun. Kävimme autohuollossa ja siellä sanottiin että autosta oli laturi hajonnut. Kävimme etsimässä uutta laturia Tarviketorilta ja Motonetistä, mutta emme saaneet autoon uutta laturia. Veimme siis auton Teemun isän jonkun tutun pihalle parkkiin ja minä katsoin lentoja Oulusta Turkuun ja juna-aikatauluja. Halusimme lähteä heti Turkuun, joten jouduimme menemään Oulu-Tampere ja sieltä vaihto Tampere-Turku -junalla. Otimme siis tärkeimmät tavarat mukaamme ja lähdimme taksilla rautatieasemalle.


Juna lähti 15:50 ja olimme Tampereella klo 21:00, jossa vaihto toiseen junaan joka lähti klo 21:11 ja saapui Turkuun klo 23:15. Katsoin Teemun kanssa matkalla Jet Li-elokuvaa, kävimme syömässä ja juomassa ja pelasimme Älypäätä ja kuuntelimme musiikkia. Taksilla sitten rautatieasemalta kotiin ja päivittämään nopeasti blogia :D


Tähän loppui seikkailumme Levillä! Seuraavaa matkaa odotellessa . . .


: lilli, Nana x Nana


ARVOSANAT
Ruuat: ****½
Nähtävyydet: ****
Mökki: *****
Yleisarvosana: ****½

8.1.2010

08.01.2010, LEVI

Heräsin puoli kymmenen aikoihin ja Teemu heräsi melkein heti perässä. Teemu meni syömään aamupalaa ja minä jäin löhöilemään sänkyyn. Jonkin ajan kuluttua Teemu toi kahvia mulle sänkyyn ja sain jotenkin itseni ylös aamupalalle. Lähdimme sen jälkeen keskustaan shoppailemaan.


Ostin itselleni lapaset (ei löytynyt niitä mitä olen koko viikon etsinyt) ja Teemu osti minulle poronkarva pefletin, ettei tarvitse jäätyä kotona parvekkeella kun käy tupakalla :) Ostin myös pappalle sellaisen puisen telineen, jossa on neljä shottilasia poro-kuviolla ja lappi-tekstillä. Emme keksineet muuta tekemistä, joten menimme takaisin mökkiin katselemaan telkkaria.


Hetken kuluttua meille tuli hieman nälkä, joten menimme syömään Pizza Factoryyn. Tilasimme puoliksi Fantasia-pitsan, johon tuli täytteeksi katkarapu, kana, salami ja kinkku. Voin kyllä kertoa, että Koti pizza on edelleenki lempi pitsapaikkani. Täytteet vain levisivät käsilleni kun yritin syödä pitsaa, joten piti ottaa haarukka avuksi. Muutenkin niiden vessa oli todella huonossa kunnossa.


Myöhemmin kävimme saunassa ja löhöilimme sängyssä tekemättä oikeastaan mitään loppupäivänä. Lumilinnaamme kävimme laittamassa kynttilöitä. Linnamme näytti valaistuksen saatuaan aivan möröltä!

7.1.2010

07.01.2010, LEVI

Ihmettelin aamulla kun ulkona oli niin valoisaa. Laitoin digiboksin pois päältä kun se oli jäänyt viime yönä päälle ja näin samalla kellon. Se oli 10:20. Teemu heräsi siinä samalla ja sanoin että kello on jo vaikka mitä ja menimme syömään aamupalaa. Katsoimme TV:tä ja suoristin hiukseni ja lähdimme käymään Särestöniemen museossa. Oli ihan hieno ateljee ja taidegalleria.


Museon jälkeen kävimme Kittilässä kahviossa, mutta kukaan meistä ei sitten halunnutkaan mitään kun oli niin hirveä nälkä, joten menimme Levin keskustaan Myllyn Äijään syömään. Söin taas lehtipihvin ja oli muuten todella hyvää!


Ruoan jälkeen kävimme Alkossa, Sirkan kaupassa ja kävimme jonkun vanhan naisen luona katselemassa lapasia, huiveja yms. Sitten veimme vanhukset mökkiin ja lähdimme keskustaan shoppailukierrokselle. Joulutorilta löysin yhdet ihanat kintaat, mutta ne olivat niin kalliita etten ostanut niitä. Löysin myös sellaiset kintaat mitä olen koko viikon etsinyt, mutta ne olivat lasten kokoa.. Ostin siis vain lääkettä atooppiseen ihottumaani. Sitten kävimme lempikaupassani ja ostin sieltä itselleni leggingsit. Kävimme myös ZeroPointissa ja ostin sieltä vaaleanpunaiset Moon Bootsit :) Kyllä nyt kelpaa kävellä talvella lumessa, räntäsateessa ja pakkasessa kun on niin lämpimät kengät! Ostokset oli nyt tehty ja lähdimme takaisin mökkiin katsomaan telkkaria.


Lämmitimme saunan ja grillattiin makkaraa ja minä join pari siideriä. Meidän oli tarkoitus mennä Deja Vu nightclubiin, mutta mielemme muuttui kun pääsimme ovelle. Siellä oli striptease-ilta, joka maksoi 10 euroa. Ajattelimme käydä Hullu Poro Areenalla, koska viimeksi se jäi vähän lyhyeksi, mutta se ei ollut tänään auki. Kävin nostamassa rahaa ja päätin, että menemme taas PoRocksiin. Tilasin samat juomat kuin edellisenäkin päivänä.


Illanviettomme loppui samoihin aikoihin kuin edellisenäkin päivänä ja nukahdin heti sänkyyn päästyäni.

6.1.2010

06.01.2010, LEVI

Heräsin siin yhdeksän aikoihin. Pikkuhiljaa Teemuki heräs ja mentiin syömään aamupalaa. Aamupalan jälkeen lähdettiin Lapinkylään. Matkalla Läpinkylään, tien poikki pomppi yksi poro. Kauempana oli toinenkin poro ja pysähdyimme katsomaan niitä hetkeksi.






Lapinkylässä oli lisää poroja ja olin aivan innoissani, koska en ollut ennen nähnyt poroa niin läheltä. Silittelin kaikkia aitauksessa olleita poroja. Parhaiten jäi mieleen täysin valkoinen poro, jolla oli todella kauniit sarvet. Muut kävivät kahvilassa juomassa kahvia, mutta minä innostuin kuvaamaan. Automme vieressä oli aitaan kiinnitetty valkoine pörrökoira, jota halusin tietysti mennä moikkaamaan. Se antoi heti tassua kun aloin rapsuttelemaan sitä ja haukkui surullisesti kun lähdimme pois.












Lapinkylän jälkeen lähdimme käymään Luvattumaassa. Siellä oli todella upeita jääveistoksia yhden iglun sisällä. Kävimme sielläkin juomassa kahvit ja kaakaot ja jatkoimme matkaa. Piipahdimme äkkiä mökissämme, koska kaikilla oli kauhea vessahätä ja lähdimme taas matkaan. En tiedä minne olimme menossa, mutta emme löytäneet sitä paikkaa mihin oli tarkoitus mennä, joten menemme käymään siellä huomenna. Tulimme siis takaisin mökkiin ja Teemun äiti teki meille riisiä ja kanaa.




Ruoan jälkeen otettiin hetki rennosti. Teemu tilas mun tietokoneelta mulle joululahjan ja itse katselin TV:tä. Läppäri alkoi pitämään ihmeellistä hurinaa ihan yhtäkkiä. Pelkään että tää kone hajoaa kohta. Sitten menimme tekemään lumilinnaa pihalle. Kun linnamme oli valmis, kävimme Sirkan kaupassa ja ostin ruskean hiuspannan itselleni. Tulimme takaisin mökkiin katselemaan TV:tä, saunomaan ja sitten lähdimme ulos. Tarkoituksena oli mennä Porocks nightclubiin, muttei se ollut vielä auki, joten menimme levinhuipulle katsomaan jos näkisimme revontulia. Tähdet kyllä näkyivät todella kirkkaasti, muttei revontulista ollut tietoakaan. Bongattiin Otava, pikkuotava ja linnunrata ja näin tähdenlennon! Muistin toivoa ;)




Porocks oli hieno paikka, tosin aika pieni. Show Cream-tanssijat olivat ihan hienoja ja kuolasin niiden vaatteita. Tilasin ensin mansikkamargaritan, mutta se oli loppu. Tilasin siis tavallisen margaritan, mutta tequila oli loppu, joten sain rommipohjaisen margaritan. Juotuani sen, tilasin vaikka mitä, mutta kaikki olivat loppu, joten tyydyin päärynäsiideriin ja laku shottiin ja Teemulle tilasin Spriten. Puoli yksi lähdimme takaisin mökkiin.

5.1.2010

05.01.2010, LEVI

Herättin kymmenen aikoihin ja syötiin aamupalaa. Teemu lähti laskettelemaan ja me muut sitten myöhemmin haettiin Teemu Levin huipulta. Olisin itsekin mennyt laskettelemaan jos polvi olisi ollut jo kunnossa. Kyllä sen jo sai koukkuun ja suoraksi, mutta kävely oli vielä hieman hankalaa. Otin aika hienoja kuvia rinteen huipulta ja ne olivatkin ainoat kuvat mitä otin koko päivänä, mikä oli aika ihme.






Tämän jälkeen menimme takaisin mökkiin ja teimme ruokaa. Muut söivät ranskalaisia ja broilerpyöryköitä mutta minä sain ranskalaisia ja paistettua makkaranpaloja allergiani takia. Sitten lähdimme käymään keskustassa hiukan shoppailemassa. Ostin hienon rannekorun (kuvan otan siitä myöhemmin). Kun olimme shoppailleet, lähdimme käymään Kittilässä. Emme löytäneet sieltä mitään ihmeellistä joten kävimme vain ruokakaupassa.


Takaisin tultuamme lämmitimme saunan. Saunan jälkeen lähdin Teemun kanssa keskustaan, koska Hullussa Porossa oli Big Brother-bileet. Kävimme kuitenkin ensin syömässä koska molemmilla oli nälkä. Päätimme käydä aasialaisessa ravintolassa. Teemu söi sushia ja minä söin kokonaisen kevätkanan chilipaprikasalsa-kastikkeen kera. Oli muuten todella hyvää. Maistoin Teemulta katkarapusushia ja ihme kyllä pidin siitäkin.


Lähdimme käymään Hullussa Porossa kun olimme saaneet mahamme täyteen, mutta kävi ilmi, ettei BB-bileissä ollut kaikkia esiintyjiä mitä piti olla. Teemu olisi halunnut nähdä moottorisahajonglööraajan, mutta häntä ei siellä ollut joten lähdimme pois. Näimme sentään edellisenä päivänä BB-Sampon ja BB-Lotan, joten tyydyin siihen vaikken kuvia heistä saanutkaan. Samapa tuo, ei minua kiinnosta yhtään turhat julkkikset, mutta olisin saanut sentään kuvata joitain "julkkiksia" joita jotkut ihailevat..


Tulimme siis takaisin mökkiin ja katsoimme TV:tä, päivitin blogia ja olin niin väsynyt, että menin nukkumaan.

04.01.2010, LEVI


Aamulla jalka oli ihan puutunut.. En tuntenu oikeastaan mitään. Mutta sitten kun mentiin aamupalalle, kipu muistutti olemassaolostaan. Ei se kyllä niin paljon sattunut kuin edellisenä päivänä, mutta kuitenkin. Hiukan sain jalkaa jo koukkuun ja suoraksi, mutta polvi naksus silleen oudosti ja tunsin kun luut meni miten sattuu.




Lähdettiin aamupalan jälkeen Husky-ajelulle! Rakastan husky-koiria ja olin aivan taivaissa kun päästiin perille. Ensin tuli kylmä mutta se unohtui kun keskittyi koiriin. Yhdessä häkissä oli kaksi koiraa joita ei oltu valjastettu niiin menin niitä sitten paijaamaan ennen kuin lähdettiin pois. Toinen piti kovasti lapasistani ja toinen halusi pusutella naamaani koko ajan. Siitä tulikin sitten paras kaverini ja lempikoira. Rekiajelun jälkeen mentiin keskustaan. Teemun vanhemmat lähti apteekkiin ostamaan minulle sidettä ja me lähdettiin kiertelemään kauppoja.


Löysin maailman ihanimman kaupan! Siellä myytiin tosi ihania kelloja, vaatteita, laukkuja yms. Rakastuin yhteen pitkähihaseen paitaan! Siina oli jäniksen ja ketun karvaa ja sitä voi käyttää sisällä ja ulkona koska sen alle mahtuu vaikka takki. Olisin ostanut sen heti jos ei olisi ollut niin kallis. Se oli varmaan kallein vaate siinä kaupassa. Meinasin sitten laukun tai kellon ostaa mutta sitten tuli mieleen että minulla on laukkuja muutenkin ihan liikaa ja ne kellot oli ranteeseeni liian isoja. Sitten kun lähdettiin siitä kaupasta vihdoinki pois, niin kierreltiin sitten niitä kauppoja missä oltiin käyty jo.




Yhdestä liikkeestä Teemu osti itselleen uuden naamamaskin. Siinä kaupassa bongasin Big Brother Sampon ja –Lotan. Katsoin ensin kauheen pitkään Sampoa ja ihmettelin missä ihmeessä olen nähnyt sen. Meinasin Lotalta kysyä et onko se oikeasti niin tyhmä kun mitä se BB-talos oli, mutta en sitten kehdannut. Tiistaina olisi Hullussa Porossa BB-bileet ja sinne tulee 13 BB-talon 2009 asukasta niin sinne me ollaan menossa sitten ottamaan kuvia.

Käytiin sitten vielä Irish pubis juomassa Stroh kaakaota ja sen jälkeen soitettiin Teemun isälle että tulisi hakemaan meidät keskustasta pois ja käytiin samalla kaupassa ja sitten takaisin mökkiin. Ja taas saunottiin, grillattiin makkaraa, katsottii leffa ja sitten menimme nukkumaan.

03.01.2010, LEVI

Herättiin yhdeksän aikoihin, syötii aamupalaa ja lähdettiin vuokraamaan mulle sukset ja monot. Ensi mentii iha huipulle mut ei saatu mun suksii jalkaan. Lähdettiin sitten takasin alas ja ihmeteltiin että missä on vika. Oli ollut nii paljon lunta monoissa ettei mennyt sukset kiinni. Sitten takaisin huipulle ja Etelärinteestä alas.

Kaaduin vaian kolme kertaa! Sitten kun oltiin muutaman metrin päässä kahvilasta niin kaaduin viimeisen kerran. Toinen suksi jäi toisen suksen alle ja jalka vääntyi niin pahasti, että polvi meni sijoiltaan. Mustelma siihen jäi eikä jalka taipunut ollenkaan ja vihloi kovasti. Siinä sitten käytiin kahvilassa juomassa kaakaota ja syötiin ranskalaisia, palautin sukset ja monot ja Teemu lähti hakemaan autoa.

 
Puolen tunnin päästä olin ihan jäässä ja polvea vihloi kovasti enkä pystynyt kävelemään kunnolla. Mentiin mökkiimme ja menin lepäämään hetkeksi. Sitten lähdin Teemun ja Teemun isän kanssa keskustaan katsomaan onko apteekki auki, että olisi saanut jotain sidettä jalkaani, mutta apteekki oli sinä päivänä kiinni. Onneksi oli mukana kipugeeliä ni sain sitä sitten polveeni. Kierreltiin siinä sitten hiukan kauppoja ja etsittiin Teemun äidille pohjallisia. Loppupäivä menikin rauhallisesti kun ei mitään pystyny tekemään. Saunassa ja suihkussa käytiin ja sen jälkeen grillattii makkaraa ja mentiin nukkuumaan. Oli kyllä vaikeuksia nukahtaa kun mietin sitä onnettomuutta mäessä. Toivoin, ettei tapahtunut mitään vakavaa että pitäisi käydä lääkärissä.